tiistai 7. elokuuta 2012

Heittäydy

Sain ystävältäni muutama päivä sitten uuden nimen, Heittäytyjä.
Olen kuulemma heittäytynyt tänä vuonna useaan tilanteeseen. Saanut uskallusta ja rohkeutta tehdä jotain uutta ja jännittävää. Antanut elämän vaan viedä.
Ja taidan olla aivan samaa mieltä ystäväni kanssa. Oon vihdoin alkanut kuuntelemaan itseäni ja tekemään juuri sitä mikä tuntuu hyvältä. Oon kyllästynyt miettimään muiden mielipiteitä, vaikka myönnän, että teen sitä yhä, mutta en anna niille enää yhtä paljon arvoa. Toisesta korvasta ulos vain.
Vaikka asiat joita olen uskaltanut tehdä, kuten hypätä tanssimaan musiikkivideolle tuntemattomien ihmisten kanssa tai leikata hiukset lyhyiksi, eivät ole olleet välttämättä suuria ja mahtavia joillekin ihmisille.
Mutta itselleni ne ovat olleet tähän astisen matkani kohokohtia ja korkeita siltoja.

Oon tällä viikolla tutustunut myös kroppaani aivan uudestaan ja uudella tavalla. Kaikki vain Taiteiden yön workshoppien ansiosta. Oon oppinut kuuntelemaan musiikkia ja kehoani paremmin. Tuntuu nyt, etten ennen edes tuntenut kroppaani. Nyt oon alkanut tanssin myötä rakastamaan sitä enemmän ja enemmän. Sen myötä oonkin alkanut huoltamaan kehoani ja pitämään siitä parempaa huolta. Tässä kehossahan mun täytyy ja saan elää joka päivä. Keho on meidän temppelimme. Vaalikaa sitä.

Ja heittäytykää. :)




2 kommenttia:

Mariia kirjoitti...

Hyvä sisko! Totuuden sanoja ;)

anni kirjoitti...

oi. ihana postaus, ihania ajatuksia :-)