Mä odotan Iskää vieläkin joltain työmatkalta kotiin. Että se vielä astuu joku päivä tosta ovesta sisään. Että ei se oo mihkään kauas lähteny.
Ajattelen ehkä sen takia vielä niin, sillä tunnen niin hyvin mun sisällä kuinka Iskä on täälä meidän seurassa. Vartioi, huolehtii, auttaa ja rakastaa. Eri tavalla vaan. Että ei tunne sellasta ikävää koko aikaa. Mun sisällä on yhtä aikaa lämmin ja turvallinen sekä surullinen ja tyhjä olo. Se on niin ristiriitasta. Ei oikeen tiedä pitäiskö itkeä vai hymyillä.
Muutenhan mun asiat on oikein hyvin. Mulla on ihana perhe, ystävät, työpaikka, tanssiharrastus ja katto pään päällä. Silti kukaan ei pysty poistamaan sitä tosiasiaa, että en tuu ikinä enää näkemään Iskää.
Muutakuin unissa, niinku Iia sano. <3
