torstai 31. toukokuuta 2012

Voi stressi!

Nojoo, kiirettä on pitänyt, kuten ootte varmaan  huomannu muutaman päivän bloggailutauosta. Töissä oon ollut aamuvuorossa nää päivät. Ja aina niiden jälkeen oon kiirehtinyt kotiin käymään ja taas toiseen paikkaan. Tiistaina kävin värjäyttämässä kulmat, ostamassa pikkulaukun juhliin sekä pienryhmä-treeneissä. Keskiviikko oli "lepposampi", siivoiltiin siis vaan kotona äitin kanssa. Kyllä nyt kelpaa tulla ihmisiä kattomaan meidän uutta kotia. =) Kävin myös keskiviikko-iltana salilla pitkästä aikaa. Sekä solariumissa ottamassa vähän väriä iholle, ettei ihan kalpeana oo juhlissa. :D (Tiiän, että oon silti.)

Tänään menin töiden jälkeen hakemaan mun yo-kuvien koevedokset ja tuli kyllä hyviä! Niin hyviä, että vaikee päättää mitkä niistä ottaa. :D
Ilta menikin sitte muodostelma-treeneissä ja salilla. Nyt on hyvä fiilis. =)

Huomenna kampaajalle vähän värjäämään ja leikkaamaan hiuksia. Sekä ostamaan viimeset jutut juhlia varten ja iltapäivällä onkin sitte yo-harjoitukset. IIK enää kaks päivää juhliin!!


maanantai 28. toukokuuta 2012

Töitä ja valokuvausta

Oli kyllä niin vaikeeta herätä tänä aamuna töihin. Koko päivän olin ihan väsyksissä ja vielä pääkipukin tuli kaupan päälle. No jaksoin kuitenki laittaa itteni hienoks ja 4 jälkeen olinkin jo Seppälän valokuvaamolla. Oli tosi mukavaa ottaa kuvia, joten toivottavasti tuli hyviä! Ainakin jäi hyvä fiilis :)
Ku tulin kotiin, pesin meikit pois ja menin nukkumaan yheks ja puoleks tunniks. Nyt oon käyny Mimmin kaa lenkillä ja pitkästä aikaa kattonu tv:tä ja vaan maannu sohvalla. Pian iltapalaa ja taas nukkumaan! =) Haha, no pakko, huomenna taas seiskaan töihin.. Toivottavasti olisin edes vähä pirteempi.





sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Mitä ihanuutta

Ja viikonloppu meni taas! Eilen olin töissä 9-17 ja ilta meni tyttöjen kanssa Strampenilla istuskellen ja nauttien kylmistä somersbyistä. Sieltä mentiin vielä hetkeks laitureille tapaamaan kavereita, jonka jälkeen pääydyttiin kaverille kattomaan Euroviisuja. Toiset lähti baariin, mutta minä, Anna ja Iida haettiin ruokaa ja tultiin meille kattomaan, kuinka ne kisat sitten päätty. Olisin kyllä ihmetelly, jos Ruotsi ei olis voittanu tolla kappaleella. Go Sverige!

Tänään oon viettäny ihanaa vapaapäivää kaverilla, kotona, Sannan luona juoden kakkukahvit sen synttäreiden kunniaks sekä Hietalahden koululla treenaten kisaohjelmia! =)

Huomenna aamuvuoro, jonka jälkeen kipinkapin kotiin laittautumaan ja ottamaan ylioppilas-kuvat! :)
Ja pahoittelen, että ei oo kuvamateriaalia viikonlopusta. En vaan jaksanut raahata sitä mukana. :(

Mutta onnea vielä Sanna 19v! <3
Sannan 18v-synttäreiltä!
Abi-risteilyltä


torstai 24. toukokuuta 2012

She's the best

Hei vaan! Eilen olin iltavuorossa, ja mukavaa oli, kun oli hyvä työporukka töissä! =)
Tämän päivän vuoron olin vaihtanu aamuun, jotta pääsin treeneihin illaks. Ennen sitä ehdin kuitenkin nähdä pitkästä aikaa mun ihanaa Heidiä! =)
Käytiin hakees mun H&M:n paketti ärrältä sekä siwasta jäätelöt, ja mentiin kusikseen istumaan ja nauttimaan iltapäivän auringosta. Nyt mun posket ja nenä punottaa ku on ollu koko päivän auringos. Mutta ei haittaa, siitä ne muuttuu sitten ruskeeks!
Treenit meni oikeen hyvin, muisteltiin viime treeneissä tehtyjä muutoksia yms. Kahen viikon päästä koittaa lähtö!!! Apuva. :D

Huomenna tiedossa iltavuoro. Ajattelin sitä ennen mennä hetkeks salille ja tehä jotain ruokaa. Ja myös ottaa vähän aurinkoa, jos se vielä huomennaki meille näyttäytyis! Mutta ihan ekaks nukun kyllä pitkään, joten öitä ihanat! =)

Tilasin siis konjakin värisen nahkatakin Hennesiltä

tiistai 22. toukokuuta 2012

Sisko

Tää vapaapäivä on menny oikeastaan vaan ihanan siskon kanssa. Alotettiin päivä salilla omalla treenillä, jonka jälkeen tultiin meille suihkuun, syömään ja ottamaan aurinkoa. Ollaan muutettu hyvälle paikalle, partsille paahtaa aurinko just oikeeseen aikaan. =)
Käytiin myös kävelyllä Mimmin kanssa ja napattiin sitten muutama kuva siltä matkalta. Sen jälkeen mentiinkin kaupunkiin kiertelemään. Löysin kengät ja juttuja mun huoneeseen, kuten verhot ja tyynyn. Nyt sain vähän väriä tänne. Ehkä näytän teille myöhemmin. ;)

Kaupungilta tulin kotiin syömään ja lähdin melkein heti takaisin keskustaan, sillä mentiin show-pienryhmän kanssa kattomaan esiintymisvaatteita. Ja sellasethan me viimein sitten löydettiinkin! Näätte ne varmaan parin viikon päästä! :P

Äsken käytiin ruokaostoksilla äitin kanssa ja nyt tehään lämpimiä voileipiä! Kohta voisin siirtyä taas vampyyreiden seuraan ja eiköhän se sänkykin sitte kutsu melko nopeaa. Kyllä nää vapaat sitte meneeki nopeesti! Noh, nytte 4 päivää taas töitä ja sitten vapaa! =) Onneks ne on luvannu koko viikoks lämmintä, ei haittaa olla siis töissä! :D


maanantai 21. toukokuuta 2012

Kesä tulee!

Ihana kesäilma ollu tänään ja oon saanu olla koko päivän ulkona! Niin hyvä plussa tossa työssä =) Ainakin siis sillon kun paistaa aurinko ;)
Tänään oli siis välivuoro, eli 10-18. Oikeastaan kastelin taimia ja kukkia, sekä pystytettiin paviljonki. Siinä meni melkeen viimeset kolme tuntia. :D Nojoo pitää ottaa huomioon, että joka välissä tuli asiakas kysymään jotain. =)
Seiskaks menin Kipinälle showpr-treeneihin. Oon niin fiiliksissä siitä tanssista, että huhhuh! Kisat lähenee! ;)

Huomenna siis vapaa ja aion kyllä yrittää ehtiä ottaa aurinkoa ja nauttia ihanasta ilmasta! Muuten kyllä kuntoilen ja meen kaupungille asioille. On vaikka mitä hankittavaa! Ens viikolla yo-juhlat :o Oho meneepä aika nopeeta!




sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Saturday night

Eiliset juhlat meni oikeen hyvin! Oltiin tosi kivalla porukalla, syötiin kaikkea hyvää mitä Iia, Fasu ja muut oli valmistanu, juotiin skumppaa ja nautittiin vaan hyvästä illasta. Yhen jälkeen sitten ilta jatkui Skylle, jossa en ollukaan ollu taas hetkeen. Sieltä jatkui hyvä meno, mulla tosin aika lyhyeen, sillä tänään piti töihin.
Mutta kokonaisuudessaan oikeen hyvä ilta! =)

Tässä vielä muutama kuva!


Onnea vielä sisko rakas <3

perjantai 18. toukokuuta 2012

Gonatt!

Tänään sain nukkua pitkään, sillä menin vasta iltavuoroon. Käytiin ennen sitä kaupassa äitin kanssa, ja ostin myös lakin. Tulipas fiilistä, kun laitto sen päähän ;) Vielä vaan puuttuu korot jalasta!

Työpäivä meni hurjan nopeesti, ja sieltä pääsin suoraan saunaan, jonka äiti meille oli varannu. =) Ihanaa, sauna on ehkä paras keksintö ikinä. Kaikki lihakset saa vaan rentoutua.

Huomenna oon töissä 10-18 ja sieltä sitten kotiin laittautumaan iltaa varten, sillä huomenna juhlitaan Mariiaa! ;)

Vappu12, Mariian kuva

torstai 17. toukokuuta 2012

What is Vogue?

Eilinen voguing-tunti oli aivan mahtava! Paras tunti taas hetkeen :D Suosittelen kaikille, jos vaan joskus on mahdollista mennä kokeilemaan!
Vielä olis tänään tiedossa toinen tunti tätä upeaa tyyliä. ;)

Mariia 21v!

Eilen oli mun rakkaan siskoni syntymäpäivä! Harmi vain, että nähtiin vain nopeesti Kipinällä, jolloin ehdin onnitella ja halata. :(
Mutta tänään Iia tuli onneks meille ja ehittiin kunnolla nähä! Annoin Iialle Nomination korun, roikkuvan neliapilan. =) Samalla keitettiin myös "kakku"kahvit (toisin sanoen porkkanapiirakka-kahvit). :P

Mariia on kyllä vaan niin paras sisko mitä ikinä voi ihmiselle toivoa. <3

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

YLIOPPILAS!

Riensin aamulla äkkiä ennen töitä koululle kysymään tuloksia ja heti kättelyssä kanslian neidit onnitteli mua! JEEE I did it!!! Olen siis ylioppinut, ja todella ylpee ittestäni =) Paperit tietysti olis voinu olla paljon paremmat, mutta tyytyväinen ja onnellinen oon. =)
Nyt sitten lakkia ostamaan ja juhlia suunnittelemaan!

Töissä olikin sitten kiva olla tämän tiedon jälkeen, ja päivä meni hirveen nopeesti! Nyt saan hetken tässä kotona hengähtää, kun meenki Kipinälle Henrin workshopiin tanssimaan voguingia.
Sieltä kotiin suihkuun ja Lilan luo juhlistamaan lakkia jo etukäteen! ;)

Onnea kaikille muilleki ylioppilaille! =)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tiistai

Ja 15.5. eli mun nimipäivä! Haha eli hyvää nimipäivää vaan kaikille Sofia-nimisille sielä ruudun toisella puolella! =) En muistanu tätä ennenku huomasin aamulla,että äiti oli jättäny lapun keittiön pöydälle. :D Meillä on tapana laittaa lappu aina pöydälle (sille joka jää vielä nukkumaan), jossa kerrotaan yleensä onko Mimmi syöny, moneenko ollaan töissä yms. Hassua, mutta kätevää!:P

Tänään tuli palkka jes, mutta ei ollu mikään erikoinen, koska on ollu kisat, pääsykokeita ja vaikka mitä, joten työtuntimäätä ei ole ollu mikään huima. :( Mutta kyllä tällä pärjätään! =)
Nyt fiksaan itteni, meen kaupungille asioille ja sieltä iltavuoroon!



maanantai 14. toukokuuta 2012

Äitien päivää ja Kipinän kevätnäytöstä

Eilen herätin äitin kaheksan jälkeen ja keitin meille aamukahvit. Vedin läkärit jalkaan ja lähdin teatterille kenraaliharjoituksiin. Sieltä sitten kotiin suihkuun ja äitienpäivän viettoon! Käytiin äitin kans mummin&paapan ja Iskän haudalla laittamassa ruusuja ja kynttilät. Oli niin nätin näköstä ku aurinkoki paisto!

Äiti on kyllä ihana. Vahvin ihminen ketä tiedän. Kaikkia vastoinkäymisiä seki on joutunu kohtaamaan, mutta niin se vaan hymy huulilla puskee eteenpäin. Ja vielä huolehtii meistäkin. Rakastan äitiä <3 Ei oltais kyllä nyt tässä ilman sitä. 

Otettiin Mariia kyytiin ja tultiin kotiin laittaan ruokaa. Hetken päästä tuliki Petteri ja Roope ja saatiin maistaa äitin tekemää ihanaa suklaakakkua. Namnam! :P Annettiin yhessä myös äitille Kalevalan korvakorut. Ja kyllä äiti tykkäs! =)
Neljän jälkeen meninki jo teatterille hikoilemaan! Esiinnyttiin show-ja street-muodostelmilla, street-ja show-pienryhmillä sekä esiinnyin myös modernjazzissa. Esitykset meni todella hyvin ja fiilis oli mitä mahtavin! =)
Takana on hyvä lukukausi Kipinällä, mutta onneks tanssiminen jatkuu vielä! Henri Sarajärven workshopit on ke&to sekä Kesäkuun toisena viikonloppuna koittaa Performing arts SM 2012 ;)