Iskä, mun suurin rakkaus

Käytiin äsken Iskän haudalla.. Oli paljon lunta, mutta saatiin se melko nätiks.
Viime vuoden tapahtumat on vaan vilissy mun päässä koko päivän. Mietin koko ajan, että mitä juuri tällä hetkellä tapahtu vuosi sitten. Se saa mut voimaan pahoin. Ne muistikuvat on niin surullisia. Muistan ne asiat ja tunteet kuin ne kaikki ois tapahtunu eilen. Se sama olo on ollu mun sisällä siis jo vuoden. Eri tavoin vaan ehkä. Tää ikävä ei lopu koskaan, sen mä tiedän. Se vaan muuttuu, se ikävä. Mutta toisinaan mä toivon, että mä eläisin koko ajan tätä aikaa. Haluan ikävöidä ja miettiä Iskää joka päivä. Tiedän, että Iskä tulee olemaan mun ajatuksissa päivittäin, mutta mä pelkään että vielä joskus se ikävä pienenee. En halua sen tapahtuvan. Haluan olla aina tässä hetkessä. Onneks mulla on kaikki ne ihanat muistot, joita mulla on niin paljon. 17 vuotta muistoja <3
Tää olo on kauhea, en haluais ikinä kenenkään tuntevan tätä oloa, tai kokevan tällästä elämässä. Mutta jonain päivänä kuitenkin kaikkien vanhemmat täältä lähtee, toiset vaan liian aikasin.
Jotkut tekee jo kaikki tarvittavansa täälä, opettaa jotain jollekin, saa jonkun tuntemaan jotain. Kaikkien ei ehkä tartte elää kauaa täälä maan päällä. Joillekin on parempi olla ylhäällä. Tiedän, että sielä on varmasti ihanaa.
Näin viime yönä unta Iskästä. Se oli hiton todentuntunen. Iskä oli sittekin elossa, se oli jotenki päivänselvä asia ? Muut oli saanu tietää jo, mä vasta siinä unessa. Katoin Iskää, kyyneleet alko valumaan ja halattiin pitkään. Juuri sellanen ihana halaus, miten aina halattiin. Mulla on hiton ikävä juuri sitä. Iskän halaamista. Lämpimin halaus koko maailmassa. Voi, että ku mua itkettää.
Pitäkää oikeesti kiinni teidän vahemmista ja läheisistänne, niin kauan kuin vaan voitte. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Se me ollaan koettu vähän liianki hyvin.